News

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on kiristynyt useilla hyvinvointialueilla kuluneen vuoden aikana, käy ...
Hoidot lahjoitetuilla sukusoluilla ovat lisääntyneet. Hedelmöityshoidoista on toukokuun alusta lähtien saanut Kela-korvausta.
Britannian johtaman JEF-puolustusyhteistyöryhmän johtajat kokoontuvat torstaina Osloon. Norjan pääministerin Jonas Gahr ...
Tänään torstaina on kulunut 80 vuotta siitä, kun natsi-Saksan joukot antautuivat Euroopassa tuoden päätökseen toisen ...
Keskusta laajentaisi palvelusvelvollisuuden koko ikäluokkaan siten, että asepalvelus säilyttäisi ensisijaisuutensa.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin julistama tulitauko Ukrainassa on alkanut. Tasan kolme vuorokautta kestävä tulitauko ...
Oilersilla oli mahdollisuus uusia salibandyn miesten Suomen mestaruus makeassa paikassa Espoon jäähallissa, mutta ...
Jalkapallon miesten Mestarien liigassa Paris Saint-Germain nappasi lipun loppuotteluun kukistamalla toisessa välierässä ...
Ykkösliigassa pelaava Jippo sekä Veikkausliigan häntäpäässä majaileva KTP kohtasivat keskiviikkona jalkapallon Suomen cupin ...
Yhdysvaltain keskuspankki Fed jätti keskiviikkona ohjauskorkonsa entiselle tasolleen 4,25–4,5 prosentin vaihteluväliin.
Nuorisotila voisi olla ratkaisu tälle ongelmalle. Nuorisotilassa voisi olla sohvia, säkkituolia, biljardipöytiä, pelikoneita, ...
Mielipidekirjoituksissa on tuotu esille, että Rääkkylässä kiertää huhu ikääntyneiden asumisyksikkö Pihlajakodin sulkemisesta.