News

Jyväskylän Kuokkalan sillalle näkyy nyt kolme rakennusnosturia, mutta yhdestä paikasta katsottu torninosturien määrä saattaa ...
Onnettomuus tapahtui yksityishenkilön maatilalla elokuussa 2023. Kahta vuotta myöhemmin tapaturmassa itsekin osallisena ...
Hallituskausien kaksi jälkimmäistä vuotta ovat puolueiden työskentelyssä yleensä ärhäkämpiä kuin kaksi ensimmäistä.
Lähtökohdat Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tapaamiselle tämän viikon perjantaina Alaskassa ovat huolestuttavat.
Aluehallitus hyväksyi tiistaina hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Päätökseen sisältyi ...
Kilpailumaasto on erinomainen, kun 146 suunnistusjoukkuetta säntää lauantaina Gradian kampukselta ympäröiviin metsiin.
Toyota Hilux -merkkinen lava-auto syttyi ajon jälkeen tuleen omakotitalon piha-alueella Keihärinkoskentiellä Viitasaarella.
Jyväskylän kaupunki on saanut kesäaikaan tuttuun tapaan joitakin havaintoja eläimien aiheuttamista haitoista. – ...
Jyväskylän oikeustalon remontti on valmistumassa ensi vuoden alussa täysin suunnitelmien mukaan, kertoo rakennuttajapäällikkö ...